Viimeisimmät uutiset
Sveitsissä hampun viljelijä Andre Furst aloitti nälkälakon lauantaina 27. lokakuuta vastustaakseen tutkintavankeutensa (49 vuorokautta) jatkumista, vaikka tuomari oli määrännyt sen päätettäväksi perjantaina 26. lokakuuta
Sveitsiläisten viranomaisten mukaan hänelle olisi sallittu muutama vapaa päivä, jotta hän voisi järjestää käytännön asioitaan ennen kuin varsinainen 29 kuukauden tuomio astuu voimaan toisessa vankilassa.
Syyttäjä vastusti päätöstä. Keskiviikkoon 31. lokakuuta Andre vietiin vankilaan kärsimään 29 kuukauden rangaistustaan.
Andre voi ottaa vastaan vieraita viikonloppuisin. Ottakaa yhteyttä vankilaviranomaisiin ennen käyntiä vierailuhakemuksen täyttämiseksi.
André Peter Fürst
EEP Bellevue
Rue du Tronchet 6
2023 Gorgier/NE
Switzerland
Tel. +41 32 836 10 10

Arvoisa Sveitsin liittovaltion presidentti!
Andre Furst, sveitsiläisen Chanvre-Infon perustaja ja ENCODin
johtokunnan jäsen on tuomittu 29 kuukauden vankeustuomioon hampun
viljelystä ja jalostuksesta vuosien 1998-2002 aikana.
Olen yllättynyt ja huolestunut tästä tuomiosta. Olen ollut siinä
käsityksessä, että Sveitsi on harjoittanut pragmaattista säännöstelyä
hampun tuotannon, jakelun ja käytön suhteen vuosina 1998-2004.
Useat Sveitsin viralliset edustajat ovat edustaneet tätä kantaa,
esimerkiksi aikaisempi presidentti Ruth Dreyfuss sekä aikaisempi ja
nykyinen liittovaltioneuvoston jäsen Ruth Metzeler ja Pascal
Couchepin. Tämän tuloksena on esiintynyt epätietoisuutta siitä miten
Sveitsin huumelakia pitäisi tulkita. Epätietoisuus ei ole vieläkään
päättynyt, sillä Sveitsin parlamentti on muokkaamassa lopullista
päätöstä tästä laista. Sen pitäisi tapahtua kahden vuoden kuluessa.
Toisaalta olen ymmärtänyt, että Chanvre-Info kehittää ja markkinoi
useita hamppuun perustuvia tuotteita, joilla ei ole mitään tekemistä
huumausaineiden kanssa: tuotteita, joita voidaan käyttää
ruoka-aineina, kuituina, vaatteina sekä uusiutuvina energiamuotoina.
Nämä tuotteet sopivat järkevään ja kestävään maaseudun kehittämiseen.
Viittaisinkin tässä Euroopan Parlamentin raporttiin tulevaisuuden
huumestrategiasta Euroopan Unionissa, joka on hyväksytty joulukuussa
2004 ja joka suosittaa seuraavasti: "otetaan harkittavaksi
mahdollisuudet saada aikaan teollisen tuotannon pilotti-projekteja
1961 huumesopimukseen sisältyvien kasvien laillisista johdannaisista,
kuten kokapensaan lehdet ja hamppu".
Juuri tätä Andre Furst on tehnyt. Hänen toimensa hampun arvon
palauttamiseksi tukee planeettamme hengissä säilymistä. Hänen
toimillaan ei ole mitään tekemistä rikollisjärjestöjen kanssa, jotka
hyötyvät taloudellisesti huumeiden kieltolaista. Sveitsin olisi syytä
olla ylpeä hänestä eikä kohdella häntä kuin rikollista.
Joka puolella maailmaa on tarpeeksi esimerkkejä epähumaanista ja
järjettömistä tavoista ajaa nykyistä huumausainepolitiikkaa. Sveitsi
on ollut tunnettu esimerkki pragmaattisesta ja uudistushakuisesta,
siis huolehtivasta huumausainepolitiikastaan. Vaadin teitä tekemään
kaiken mahdollisen, jotta Andre Furstistä ei tulisi
epäoikeudenmukaisuuden uhria.
Lähitulevaisuudessa hampun kieltäminen tullaan ymmärtämään virheeksi.
Sen monimuotoinen käyttö mukaan lukien lääkinnällinen käyttö on
vuosituhansia vanha. Tulemme tarvitsemaan hamppua vastataksemme
ekologisiin, taloudellisiin ja terveydellisiin haasteisiin
2000-luvulla.
Tässä suhteessa Andre Furstin vangitseminen on traaginen virhe.
Euroopan kansalaisena olen erittäin huolissani vallitsevasta
huumausainepolitiikasta ja sen vaikutuksista ihmisoikeuksiin. Siksi
hänen tuomitsemisestaan on luovuttava.
Vilpittömästi!
Nimi
Ikä
Maa
Kaupunki
Kopioi tämä, allekirjoita ja lähetä se:
Présidente de la Confédération Helvétique
Micheline Calmy-Rey
Palais fédéral est
CH - 3003 Berne
Tel.: (+41) 031 324 50 33
Fax: (+41) 031 323 57 82
Copy in website form
Conseiller fédéral, Chef du Département Fédéral Justice et Police
Christoph Blocher
Palais fédéral ouest
CH - 3003 Berne
Email: christoph.blocher@gs-ejpd.admin.ch
Conseillère fédérale, Département fédéral des affaires étrangères
Micheline Calmy-Rey
Palais fédéral Ouest
CH-3003 Berne
Tel. (+41) 031 322 21 11
Fax (+41) 031 324 90 47
Copy in website form
Division politique III - Nations Unies, Organisations internationales, -Environnement, Culture, Francophonie
Bundesgasse 28
CH-3003 Berne
Tel.: (+41) 031 323 23 46